Uutta potkua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen
19.12.2011 15:41
Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton jäsenlehti 19.12.2011
Kaudelle 2011-15 uusiutunut vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunta on aloittanut työnsä kenttää kartoittamalla. Marraskuisessa seminaarissa neljän alueellisen neuvottelukunnan, merivoimien ja ilmavoimien neuvottelukunnat esittelivät toimintojaan ja rooliaan – sellaisena miksi se ensimmäisinä toimintavuosina on muokkautunut.
Keskustelussa sikisi hyviä ideoita olennaiseen keskittymisestä, paremman vuorovaikutuksen tarpeesta järjestökentän kanssa ja ulospäin suuntautumisen, vahvemman markkinoinninkin tarpeesta.
Yhteinen huoli painoi ukkoutumisesta ja akkautumisesta. Vapaaehtoisen maanpuolustustyön aktiivisuus on nyt selvästi kasautunut ikäluokkiin, joiden omat isät ja äidit ovat siirtäneet lapsiinsa sota-aikojen kokemuksista kumpuavaa isänmaallista velvollisuudentuntoa. Aivan samassa mitassa tai samalla tavalla viestikapula ei automaattisesti vaihdu seuraavan sukupolven käsiin.
Tarvitaan toimintamuotoja, jotka kolmi- ja nelikymppisetkin tuntevat omikseen. Tarttumapintaa reserviläis- ja muuhun maanpuolustustoimintaan pitää avartaa ja monipuolistaa. Esimerkkeinä vaikkapa verkkohyökkäyksiin varautuminen, vapaaehtoistyö pelastustoimissa tai modernin yhteydenpidon organisoiminen netin kautta.
Vapaaehtoiskentän suhteellinen merkitys kasvaa puolustusvoimauudistuksen säästöjen myötä. Siihen nähden maanpuolustuskoulutusyhdistyksen valtion tuen leikkaaminen tuntuu takaperoiselta. Yhdistyksen puheenjohtaja Harri Kainulainen on esittänyt kyllä selkeästi, miten paljon halvemmalla kertausharjoituksiin verrattuna vastaavaa koulutusta on pystytty pyörittämään. Oikea määrärahataso löytynee yrityksen ja erehdyksen menetelmällä, kun uudistuksen linjat selkeytyvät.
Sama koskee maanpuolustusjärjestöjen tukea. Maanpuolustuksen Tuki ry:n puheenjohtaja Jukka Härmälä varoitteli elinkeinoelämän lahjoitusten tyrehtymisestä entisestään. Yliopistojen keräyskampanjat ovat purreet eikä entisiä summia kerry enää vakiintuneiltakaan lahjoittajilta. Valtionapujen kasvusta ei juuri nyt ole toiveita.
Puolustusministeri Stefan Wallin on vaatinut uudistuksia myös maanpuolustuksen vapaaehtoiskenttään. Pienentyvän reservin entisestä mallista eriytyneemmät ja kohdennetummat tehtävät muuttavat ennen kaikkea reserviläisjärjestöjen käytännön toimenkuvia mutta myös muuta vapaaehtoisen maanpuolustustyön sisältöä. Minusta on hyväksi ottaa järjestöt itse mukaan jo suunnitteluvaiheessa muokkaamaan mielekästä työnjakoa niin paikallisjoukkojen koulutukseen kuin muuhunkin puolustusvoimien virkatehtävien ja vapaaehtoistoimintojen rajapintaan.
Vuoden 2012 alkupuolella on koottava yhteisiä linjoja vapaaehtoisen maanpuolustuksen uudistuvasta roolista puolustusvoimien rakenteen vaiheittain muuttuessa. Kysymys ei ole sanelusta vaan yhteistyöstä.
Koko puoluekenttä saatiin edes jollakin tavalla mukaan turvallisuuspolitiikan ja puolustusvoimien uudistamiseen parlamentaarisen kontaktiryhmän kautta. Maanpuolustusjärjestöjen on syytä hankkiutua myös lähikontaktiin uudistuksen toimeenpanossa.
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunta toimii osaltaan vuorovaikutuksen väylänä. Yhtenäisemmällä ja yksituumaisemmalla linjanvedolla reserviläisjärjestöjen vaikuttamistyö varmasti vankistuu.
Toivotan koko neuvottelukunnan puolesta aktiivista ja menestyksellistä toimintavuotta 2012!
Johannes Koskinen, kansanedustaja (sd.), Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan puheenjohtaja
Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta
06.04.2011 11:00
Uutta potkua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen 19.12.2011 Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton jäsenlehti
Presidenttiä ei pidä riisua vallasta 10.11.2009 Helsingin Sanomat, Vieraskynä
Sotilasmenot karsintaan 30.9.2010 Viikko-Häme
Kun hallitus saa vallan, niin kuka sen saa? 15.4.2008 Turun Sanomat
Vakautta tarvitaan ulkopolitiikassa 10.4.2008 Viikko-Häme
Kansa valitkoon oikean presidentin 12.1.2008 Hämeen Sanomat
Pilkkuvirheen tuolla puolen 2.1.2008 Turun Sanomat

